|
Ihmiset
Kuten esittelyssämme olemme todenneet, emme halua sulkea silmiämme myöskään Viipurin vähäosaisten ihmisten avuntarpeelta. Tähän asti lähes kaksivuotisen toimintamme matkan varrella olemme toimittaneet apua koiratarhoille suunnattujen kuormien muassa. Olemme saaneet runsaasti suoraan tietyille henkilöille osoitettuja varustekasseja, jotka ovat matkanneet perille kuriirimme Leenan kyydissä. Olemme myös lykänneet kirpputorimme ylijäämävaatteita, kenkiä ja astioita sitä mukaa, kuin kyytiin vain on mahtunut. Nyt on aika astua tämän avustustyön tiimoilta aimo askel eteenpäin ja ryhtyä avustamaan myös ihmisiä organisoidummin. Tarve syntyi oikeastaan varastomme väärästä virtaamissuunnasta. Varaston seinät pullistelevat jätesäkeistä, joissa olevat vaatteet haluaisivat lämmittää vähäosaisia ihmisiä ja kengät suojata pieniä varpaita. Tilannetta tuskailtuamme päätimme tarttua härkää sarvista ja alkaa etsimään itsellemme avustuskohdetta Viipurista. Parhaillaan haemme apua vailla olevaa laitosta ja puntaroimme mahdollisuuksiamme matkata myös Viipurin ympäristössä oleviin köyhiin kyliin avustuskuormiemme kanssa. Tavoitteenamme on löytää ne ihmiset, aikuiset, lapset ja vanhukset, jotka ovat vielä täysin vailla apua. Pakostakin näillä matkoilla varmasti törmää kylissä apua tarvitseviin eläimiin, joten nämä matkat varmasti ovat henkisen kuormituksensa osalta vertaansa vailla. Mutta kun veri vetää avustustyöhön, niin kutsua on kuultava ja niin sitä mennään! Edelleen toimintamme jatkuu eläinten auttamisrintamalla entiseen malliin. Apua Viipurin koiratarhoille menee meiltä vähintään kerran viikossa tahtia. Edelleen vastaanotamme ilomielin kaikenlaisia lahjoituksia, myytävää kirpputorille, ruokaa eläimille ja ihmisille, hygieniatarvikkeita... kaikkea, mitä jokaisesta kodista löytyy. "Parhaat palat" käytämme jatkossakin kirpputoripöytämme kautta yrittäen muuntaa ne rahaksi, joka käytetään työhömme Viipurissa. Rahalla hoidetaan huonokuntoisia eläimiä, ostetaan loishäätölääkkeitä sekä eläinten ruokaa. Jatkossa rahaa tullaan käyttämään myös tähän ihmisten avustustyöhön. Todennäköisin tarve syntyy hygieniatarvikkeiden hankinnasta.
|