21.11.2009
Veimme lahjoituskuorman Helsinkiin 14.11.
Ohi Älä Käy ry:n joulukirje
Ohi Älä Käy ry on vuonna 2004 rekisteröity, humanitäärinen yhdistys, joka on perustettu Viron ja Latvian alueella asuvien köyhien perheiden, lastenkotien ja katulapsikeskuksien auttamiseksi. Yhdistys toimittaa avustuskuormia vakituisiin kohteisiin ympäri vuoden. Lahjoitukset toimitetaan henkilökohtaisesti suoraan perille asti.
JOULUMIELI LAPSELLE -keräys
Ohi Älä Käy ry:llä on ollut perinteenä järjestää joulujuhlia lapsille. Joulua on vuosien varrella juhlittu mm. seuraavissa avustuskohteissamme:
Tallinnan Tähetorn (katulasten päiväkeskus)
Pölvan lastenkoti
Örun kylän orpolastenkoti
Lastenkoti Kurepesä, Valga
Sulbin kylä
Vörun kylä
Joululahjat ja makeiset saadaan lahjoituksena. Ennen matkaa kartoitetaan lasten sukupuoli, ikä ja koko sekä pakataan 200-300 lahjaa matkaa varten vapaaehtoisvoimin. Tämä tehdään tänäkin vuonna.
Kuten monilla pienillä yhdistyksillä, myös Ohi Älä Käy ry:llä on puute rahasta.
Yhden avustusmatkan matkakustannukset (laivamatkat ja polttoainekulut) ovat n. 300-400 € ja matkalla ostetaan mahdollisuuksien mukaan myös ruokaa avustettaville perheille. Kukaan yhdistyksen jäsenistä ei saa korvausta työstään, vaan kaikki lahjoitettu raha käytetään avustustoimintaan lyhentämättömänä.
Pienistä puroista kasvaa suuri joki. Lahjoita lapselle ja samalla myös itsellesi joulumieli ja osallistu joulujuhlien järjestämiseen Sinulle sopivalla summalla.
Lisätietoja: Lauri Siljoranta puh. 045-6330461, lauri.siljoranta_at_elisanet.fi (korvaa _at_ @:lla)
Pankkiyhteys: Sampo 800019-71003638
Varainkeräyslupa: OKU 1316 A
Internet: www.katulapsiapu.fi
Laurin autoprojekti käynnistyy
Olemme avustaneet Ohi Älä Käy -yhdistystä yli vuoden verran viemällä heille vaatteita, astioita, pesukoneita ym. mitä tarvetta heillä on ollut. Lisäksi olemme avustaneet heitä matkakassassa jotta he pääsevät viemään tavarat avuntarvitsijoille. Nyt ongelmana on heidän autonsa, se reistailee joka matkalla ja on muutenkin epämukava pitkillä korpiteillä Virossa. He tarvitsevat paremman ja kestävämmän auton kuin nykyinen on. Siispä aloitamme projektin ja yritämme hankkia heille paremman auton, jotta he voivat hyvillä mielin toimittaa lahjoituskuormia perille.

Ohi Älä Käy ry:n tämän hetkinen auto
Jos haluat auttaa heitä sekä samalla Viron katulapsia, niin voit tehdä lahjoituksen tilille 800019-71003638 Ohi Älä Käy ry ja viitteeksi auto. Teemme keräystä OÄK ry:n alaisuudessa joten keräysluvan numero on OKU 1316 A
Ilmoitamme sivuillamme miten keräys etenee.
Jos sinulla on jotain muita vinkkejä tämän projektin suhteen niin ota yhteyttä lahjoitus_at_enkeliparvi.net (korvaa _at_ @:lla)
16.9.2009
Olemme menossa viemään lahjoituskuormaa OÄK ry:lle 20.9.
28.7.2009
Kävimme viemässä 27.7. lahjoituskuorman OÄK ry:lle. Samalla haimme lahjoituksen Porvoosta, kiitos lahjoittajille!
9.7.2009
Enkelit avustivat koiranruuan saamisessa Viipurin koiratarhalle. Kiitämme lahjoittajaa.
6.5.2009
Olemme menossa viemään lahjoituskuormaa 23.5.
29.3.2009
Kävimme viemässä kuorman Ohi Älä Käy ry:lle lauantaina. Kuorma jatkaa matkaansa Viron puolelle huhtikuun puolessa välissä. Avustimme yhdistystä matkakassassa. Avustimme myös Kotkan seudun eläinsuojeluyhdistystä eläinten hoitokuluissa.
23.3.2009
Nettisivumme saivat uuden ulkoasun ja niiden sisältöä on myös päivitetty. Toimintamme jatkuu entisellään. Olemme lähdössä taas 28.3. viemään avustuskuormaa Ohi Älä Käy ry:lle.
27.1.2009
Olemme avustaneet Ohi Älä Käy ry:tä matkakassassa ja olemme menossa viemään heille kuorman pestyjä vaatteita.
16.1.2009
Hyvää alkanutta vuotta kaikille ja kiitos kuluneesta vuodesta lahjoittajille ja muille toimintaamme tukeneille! Enkelit kävivät vuoden lopussa mm. paketointitalkoissa, jonne saimme ostettua suklaata ja karkkia. Kiitos karkkilahjoittajille! Saimme myös vietyä samalla reissulla vaatteita ja muuta tavaraa Ohi Älä Käylle. Matka sujui siis hyvin, vaikka ajokeli olikin kamala :)
1.12.2008
Noin vuoden päivät olemme vääntäneet aasien Suomeen tulon puolesta. Valitettavasti Enkeliparven voimin emme tätä asiaa saa valmiiksi.
Lisäksi aaseille varattuna ollut paikka on vakavan sairastapauksen vuoksi estynyt aaseja enää vastaanottamasta ja Enkeliparven voimavaratkin on nyt kiinnitetty juuri tämän tragedian kokeneen perheen auttamiseen.
Apuun riensi onneksi Susanna, joka ottaa aasien asioiden hoidon käsiinsä tästä eteenpäin. Aaseista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Susannaan sähköpostitse susanna_at_koiruus.org (korvaa _at_ @:lla) tai puhelimitse 050 490 7892.
Aaseja varten keräämämme rahat menivät kokonaisuudessaan aasien lunastamiseen ja luovutamme aasit Susannalle veloituksetta.
Nyt peukut pystyyn aasien puolesta, että ne vihdoinkin saataisiin tänne Suomen puolelle!
UUDET TUULET PUHALTAVAT
Enkelien auttamistyössä puhaltavat nyt uudet tuulet. Ikäväksemme olemme menettämässä hyvin palvelleen varastomme, jota olemme saaneet myös runsauden sarveksi kutsua. Lukuisat varaston kätköistä kaivetut avustuskuormat ovat nyt viimeisiä vaille viety. Varasto on oltava tyhjä lokakuun puoleenväliin mennessä. Kaikki Viipurin koiratarhalle lahjoitettu, on sinne siihen mennessä myös laitettu. Ahlmanin match shown tuotto (odottelemme vielä tarkkaa tuottoa, kaikki laskut eivät ole vielä saapuneet) käytetään ja hankinnat lähetetään Viipuriin. Jo nyt olemme mätsärin tuotoilla ostaneet kissanruokaa, sekä loishäätölääkkeitä niin kissoille, kuin koirillekin. Tähtäimessä on vielä lämpöpuhaltimen hankinta, sillä tarhan lämmitysjärjestelmä reistailee. Katsotaan, mihin varat riittävät. Varastotilojen puuttuessa emme voi valitettavasti vastaanottaa enää suuria määriä esim makuualustoja, sillä kenenkään Enkelin koti ei valitettavasti voi toimia niille varastona.
Siivet kuitenkin lepattavat avustustyön suuntaan. Koska Viipurin koiratarhalle apua virtaa muiltakin kuin meiltä, olemme päättäneet suunnata oman apumme uusiin kohteisiin. Näin pystymme toimimaan resurssiemme tarjoamissa puitteissa.
Olemme valinneet kummikohteiksemme eläninavun tiimoilta Nooan Arkin Kotkasta. Nooan arkissa kapteenina hyörii Honkasen Mallu, Kotkan eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja, eläinsuojeluvalvoja, sekä alueen talteenotosta vastaava. Nooan Arkin tiloissa toimii myös koirahoitola. Nooan Arkin lastaussilta on avoin KAIKILLE ELÄIMILLE. Nooan Arkista saa avun niin kovia kokenut luonnoneläin, kuin omistajansa hylkäämä kissa, allergian vuoksi kodin menettänyt kani tai liikaakin elämää nähnyt poni. Mallun hoidosta löytyy lintuja, kotiloita, jyrsijöitä jos minkälainen kavalkadi, hanhia, kilpikonnia, kanoja, lampaita, you name it! Olemme tykästyneet Mallun tapaan tehdä eläinsuojelutyötä suurella sydämellä ja olemme ehdottomasti sitä mieltä, että Mallu ansaitsee kaiken mahdollisen avun. Niinpä Enkeliparvi antaa vetoapua Mallulle siltä osin kuin vain voi, paikallisen eläinsuojelun parhaaksi!
Pidämme silmämme myös auki muiden eläinten hyväksi toimivien tahojen avuntarpeiden osalta. Olemme avoimia projektiluontoisille auttamistöille. Eläinten parhaaksi.
Ihmisavun puolella pidämme katseemme edelleen tiiviisti Ohi Älä Käy ry:n toiminnassa, www.katulapsiapu.fi. Ohi Älä Käy ry:n porukka Laurin johdolla tekee suurenmoista työtä Viron vähäosaisten, etenkin lasten auttamiseksi. Me Enkelit haluamme omalla panoksellamme mahdollistaa heidän työnsä jatkumisen. Tuemme kirpputorivaroillamme Ohi Älä Käy ry:n matkakassaa, sekä luonnollisesti yritämme saada puutelistan jokaisen asiakohdan punaviivalla yli vedetyksi, toiveen täytetyksi. Joulun alla matkaamme pääkaupunkiseudulle tonttulakit keikkuen noin 300 lahjapaketin paketointitalkoisiin. Nämä kääröt menevät Ohi Älä Käy ry:n avustuskohteiden lapsille, jokaiselle heistä.
Varankeruumuotojamme on jatkossakin kirpputoritoimintamme Kymenlaakson alueella, jolta alueelta myös vastaanotamme kirpputorilahjoituksia. Huonekalulahjoitusten osalta toivomme yhteydenottoja etukäteen, jotta voimme selvittää saammeko ne suoraan Ohi Älä Käy ry:n matkaan. Joulun alla tulemme näkymään muutamissa myyjäisissä niin Kotkassa kuin Kouvolassakin leipomustemme, arpojemme sekä jouluisten käsitöidemme kanssa. Myös myyntipöytäämme ovat lahjoitukset tervetulleita. 1.10.2008 lukien varainkeruumme suuntautuu siis yllämainittuihin kohteisiin. Sitä ennen kerätyt varat suuntaamme lupauksemme mukaisesti Viipuriin ja kuten olemme aiemmin ilmoittaneet, myös ihmisavun muodossa Viroon.
Jos nyt jollakulla on koiranruokaa, lääkkeitä tms Viipurin koiratarhalle, voi niitä edelleen pienimuotoisesti meille toimittaa. Tie tarhallehan on meille tuttu. Makuualustoja emme valitttavasti enää voi vastaanottaa varastointiongelmien vuoksi.
Apumme suuntautuessa nyt pääpainoltaan muualle kuin Viipuriin, olemme olleet myös nimikysymyksen äärellä. Viipurin Enkelit on hyvä nimi ja jo monille tuttu. Ei enää kuitenkaan niin kovin toimintaamme kuvastava, kuin mitä se on ollut jo 2, 5 vuoden ajan. Olemme valinneet uudeksi nimeksemme Enkeliparvi. Nettisivumme tulevat päivittymään ja niiden uusi osoite on www.enkeliparvi.net, mutta vanha osoite www.enkeliparvi.net toimii kyllä jatkossakin.
Tämmöisissä merkeissä siis otamme viileää syysilmaa siipiemme alle. Avustustyömme jatkuu edelleen yhtä luotettavana ja elinvoimaisena kuin tähänkin asti, kohteet vain on valittu uudelleen koska olosuhteet muuttuivat hankaliksi toimia entiseen malliin.
Toivomme, että te tukijamme kokisitte omaksi ottamamme kohteet tärkeiksi myös itsellenne ja jatkaisitte avustustyötä kanssamme entiseen malliin. Yhteen hiileen puhaltamalla voi saada paljon hyvää aikaan. Se on nähty!
Rehellisesti, luottamuksella, eläinten ja ihmisten hyväksi
Enkeliparvi
Olemme ostaneet match shown tuotolla Viipuriin Irinan koiratarhalle
Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille, tämä oli mahdollista teidän kaikkien antaman tuen ansiosta!
Syksyisin terveisin
Enkeliparvi
Tulokset:
Junior Handler (10 - 17 V)
1. Peppina Pukari & isovillakoira Sprite
2. Noora Juutilainen & parson jacrusselinterrieri Riimi
3. Noora Laine & amerikancockerspanieli Mickey
4. Heidi Haapaniemi &sekarotuinen Aapo
5. Emma Marttila & cavalier king charlesinspanieli Tessa
Pennut, alle 1v
Punaiset
1. Berninpaimenkoira Mandy, omistaja Susanne Toikka
2. Kääpiöpinseri Riku, omistaja Tytti Vesamäki
3. Amerikanstaffordshirenbullterrieri Nasu, omistaja Sina Huotari
Siniset
1. Newfoundlandinkoira Tyson, omistaja Iida Manninen
2. Englanninvinttikoira Armi, omistaja Minna Kaarijärvi
3. Jackrusselinterrieri Pultti, omistaja Lila Järventie
Monirotuiset
Punaiset
1. Osku, omistaja Päivi Suonpää
2. Roope, omistaja Annika Keskitalo
3. Aapo, omistaja Heidi Haapaniemi
Siniset
1. Nelli, omistaja Tuula Helin
2. Nikita, omistaja Heidi Lamminsivu
3. Rami, omistaja Liisa Inomaa
Isot koirat
Punaiset
1. Valkoinenpaimenkoira Tiitu, omistaja Teemu Heikinsuo
2. Pyreneittenkoira Onni, omistaja Heli Koskinen
3. Tanskandoggi Odessa, omistajat Tiina ja Marko Moilanen
Siniset
1. Afgaaninvinttikoira Trombi, omistaja Sari Koponen
2. Labradorinnoutaja Bruno, omistaja Heidi Suhonen
3. Englanninvinttikoira Mikke, omistaja Minna Kaarijärvi
Pienet koirat
Punaiset
1. Basenji Enna, omistaja Jenni Aaltonen
2. Englanninbulldoggi Milli, omistaja Texina Ääripää
3. keskikokoinen villakoira Veera, omistaja Hanna Hartin
Siniset
1. Cavalierkingcharlesinspanieli Elmo, omistaja Saskia Vanhalakka
2. Kääpiösnautseri Benny, omistaja Noora Nummela
3. Jackrusselinterrieri Leidi, omistaja Tiina Järri
Kuvia tapahtumasta täällä ja täällä.
Säkkejä siellä, säkkejä täällä, Suski ja Tea hyppii säkkien päällä! =) Olemme saaneet ihanan paljon lahjoituksia kirpputorimme pyörittämiseen. Kiitos kaikille lahjoituksia antaneille! Ihmisten avustaminen Viipurissa ja sen ympäristössä on pääsemässä pikkuhiljaa vauhtiin. Harmaita hiuksia vain aiheuttaa tulli säädöksineen (rajan yli on lupa viedä 35 kg/hlö/kk). Eli varastomme täyttyy nopeammin kuin tyhjenee. Eläinsuojeluasioista hyvin perillä olevat hiiret pitivät taas tuttavallisesti majaa talven yli varastossamme ja niinpä meidän olikin pakko ponnekkaasti etsiä ratkaisuja kaiken ylimääräisen tyhjentämiseksi varastostamme tulevaa talvea silmälläpitäen.
Olemme hakeneet netistä tahoja, jotka tekisivät kanssamme samankaltaista työtä, suurella sydämellä ja ennenkaikkea lahjoittajille annetut lupaukset lunastaen. Nyt olemme löytäneet toimivan ja rehellisen yhteistyökumppanin Ohi Älä Käy ry:stä Helsingistä. Toivomme, etteivät lahjoittajamme pahastu osan meille tulleista vaatelahjoituksista mennessä Viipurin asemesta Viroon. Siljorannan pariskunta on löytänyt sieltä lukuisia hädänalaisia perheitä ja avunpyyntöjä tulee työnsä edetessä ja sanan kiiriessä koko ajan lisää. Koska rajan ylittäminen Venäjälle ison vaatelastin kanssa on mahdoton tehävä, valutamme ihmisapua myös Viroon, jonne avun vienti on helpompaa. 21.4 kävivät Suski ja Tea henkilökohtaisesti tapaamassa Lauri Siljorantaa ja viemässä ensimmäiset pestyt ja lajitellut vaatesäkit Viroon vietäväksi. Vaihdossa saimme ruokaa ihmisille Viipuriin vietäväksi. Eli ilo oli molemminpuolinen. =) Tätä yhteistyötä on tarkoitus jatkaa. Edelleen laitamme Viipuriin avustuksia hädänalaisen perheen tarpeita vastaavasti sitä mukaa, kuin tulli vain suinkin touhujamme suopeasti katsoo. Toinen väylä kulkee Siljorantojen ystävällisellä avustuksella Viroon. Yllä mainituilta nettisivuilta löytyy heidän matkakertomuksiaan.
Luonnollisesti pääpainomme eläinten avustamiseksi Viipurissa on edelleen ja pysyy. Koiranruokatilanteemme on tällä hetkellä valitettavan surkea. Koirien kuivamuonaa on vain muutamia kymmeniä kiloja. Toivotaan, että tähän on tulossa pikainen apu jostakin. Sivuilta www.viipurinkoirat.fi voitte käydä katsomassa viipurilaisia kotia etsiviä koiria ja niistä eteenpäin kertomalla helpottaa viipurilaisen eläinsuojelutyön taakkaa. Apuamme tarvitaan siis edelleen. Ja työ jatkuu!
Kuten esittelyssämme olemme todenneet, emme halua sulkea silmiämme myöskään Viipurin vähäosaisten ihmisten avuntarpeelta. Tähän asti lähes kaksivuotisen toimintamme matkan varrella olemme toimittaneet apua koiratarhoille suunnattujen kuormien muassa. Olemme saaneet runsaasti suoraan tietyille henkilöille osoitettuja varustekasseja, jotka ovat matkanneet perille kuriirimme Leenan kyydissä. Olemme myös lykänneet kirpputorimme ylijäämävaatteita, kenkiä ja astioita sitä mukaa, kuin kyytiin vain on mahtunut.
Nyt on aika astua tämän avustustyön tiimoilta aimo askel eteenpäin ja ryhtyä avustamaan myös ihmisiä organisoidummin. Tarve syntyi oikeastaan varastomme väärästä virtaamissuunnasta. Varaston seinät pullistelevat jätesäkeistä, joissa olevat vaatteet haluaisivat lämmittää vähäosaisia ihmisiä ja kengät suojata pieniä varpaita. Tilannetta tuskailtuamme päätimme tarttua härkää sarvista ja alkaa etsimään itsellemme avustuskohdetta Viipurista.
Parhaillaan haemme apua vailla olevaa laitosta ja puntaroimme mahdollisuuksiamme matkata myös Viipurin ympäristössä oleviin köyhiin kyliin avustuskuormiemme kanssa. Tavoitteenamme on löytää ne ihmiset, aikuiset, lapset ja vanhukset, jotka ovat vielä täysin vailla apua. Pakostakin näillä matkoilla varmasti törmää kylissä apua tarvitseviin eläimiin, joten nämä matkat varmasti ovat henkisen kuormituksensa osalta vertaansa vailla. Mutta kun veri vetää avustustyöhön, niin kutsua on kuultava ja niin sitä mennään!
Edelleen toimintamme jatkuu eläinten auttamisrintamalla entiseen malliin. Apua Viipurin koiratarhoille menee meiltä vähintään kerran viikossa tahtia. Edelleen vastaanotamme ilomielin kaikenlaisia lahjoituksia, myytävää kirpputorille, ruokaa eläimille ja ihmisille, hygieniatarvikkeita... kaikkea, mitä jokaisesta kodista löytyy. "Parhaat palat" käytämme jatkossakin kirpputoripöytämme kautta yrittäen muuntaa ne rahaksi, joka käytetään työhömme Viipurissa. Rahalla hoidetaan huonokuntoisia eläimiä, ostetaan loishäätölääkkeitä sekä eläinten ruokaa. Jatkossa rahaa tullaan käyttämään myös tähän ihmisten avustustyöhön. Todennäköisin tarve syntyy hygieniatarvikkeiden hankinnasta.
23.1.2008 nähdyssä 45 minuuttia dokumentissa kerrottiin Olgan tuoreimpia kuulumisia Viipurista. Kuvissa vilahtivat myös Kirilovin kauhutarhalta pelastetut aasit. Aasien karanteeniaika Olgan luona on nyt päättymässä ja siirrymme aasien tuonnin suhteen asteen lähemmäksi määränpäätä. Aaseista otetaan verikokeet ja paperiasioita aletaan järjestämään.
Kavioeläinten maahantuonti ei ole likimainkaan yhtä yksinkertaista kuin koirien tai kissojen. Kustannukset tulevat nousemaan yli tuhannen euron/korvapari. Ainakin toiselle aaseista on jo koti. Toisen aasin suhteen päätöksiä kodinetsintätilanteesta tulemme tekemään vasta aasien tultua Suomeen ja oman eläinlääkärimme todettua heidän kuntonsa.
Hyvää alkanutta vuotta kaikille eläintenystäville ja etenkin toimintamme tukijoille.
Viime vuosi oli työntäyteinen ja paljon erilaisia eläinkohtaloita saimme kokea. Tämä vuosi on varmasti pitkälti edellisen kaltainen ja uurastuksemme jatkuu osapuilleen samassa muodossa kuin tähänkin asti. Vappuna -08 toimintamme täyttää kaksi vuotta ja olemme aikaansaannoksistamme ylpeitä. Tätä työtä on ollut ilo tehdä!
Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia toimintaamme tukeneita. Kaikkia emme tässä voi luetella, mutta Painokarelia ja Tuija mahdollistivat loppuvuoden kalenterilahjoituksellaan meille suuren määrän euroja, joilla tukea Viipurin kodittomia eläimiä (loput kalenterit nyt alennusmyynnissä).
Tampereen Mervi on ajanut satoja ja taas satoja kilometrejä täyteen pakatulla autollaan Tampereen ruokakeräyksessä Viipurin kodittomien eläinten hyväksi kertyneitä ruokasäkkejä oman kotinsa varastoista meidän välivarastoomme, josta ne taas ovat jatkaneet matkaansa Viipuriin. Kyse on mittavasta ruokamäärästä, jonka turvin olemme päässeet aimo harppauksen eteenpäin. Unohtaa ei sovi myöskään samaan kuormaan mahtuneista pantoja, hihnoja, leluja, kuppeja ja sitä suurta kasaa loishäätölääkkeitä, jotka tämän keräyksen rahalahjoituksilla oli hankittu. Iso kiitos kaikille Tampereen alueella keräykseen osallistuneille, apunne on mennyt perille.
Haluamme kiittää myös Nelosen uutiskanavaa Retun ja Reetan hienosta huomioimisesta. Retun ja Reetan alkuperäistä, oikeaa omistajaa ei löytynyt, mutta ihana, uusi, yhteinen koti löytyi. Reetan pennutkin ovat jo omissa uusissa kodeissaan ja voidaan todeta: "loppu hyvin, kaikki hyvin".
Iso kiitos myös nimettömänä pysyvälle eläinruokatehtaalle, jonka säilöistä olemme saaneet useita lavallisia koiranmakkaraa, niiden tarjoama ravinto etenkin pennuille ja toipilaille on ollut ensiarvoisen tärkeätä.
Kiitos myös jokaikiselle meidän kauttamme kulkeneelle eläimelle kodin antaneelle. Rakastakaa heitä sydämenne pohjasta, he ovat sen ansainneet.
Unohtaa emme halua myöskään lukuisia muita meille lahjoituksia tehneitä. On tullut ruokaa (niin ihmisille kuin eläimillekin), kirpputorilahjoituksia, koira- ja kissamaisia tarvikkeita, lääkkeitä sekä makuualustoja (erityiskiitos tässä kohdin taas Merville Tampereelle upeista, paksuista makuualustoista, joita hän on tehnyt kymmenittäin).
Näin mahtavaan tukijoukkoon turvautuen on helppo hypätä alkaneen vuoden tarjoamien haasteiden kimppuun. Kodittomat eivät Viipurista lopu, mutta eipä lopu avustustyömmekään! Täältä tullaan vuosi 2008 ja sen tarjoamat haasteet!
22.4.2006 kävimme Viipurissa Viipurin Koirat ry:n vieraana katsomassa paikan päällä tilannetta ja samalla veimme ensimmäisen avustuskuorman. Käyntimme myötä päätöksemme antaa apua Viipuriin vahvistui. Tämän jälkeen viikoittain Kouvolasta Viipuriin matkaavaan henkilöautoon on laitettu lahjoitus meiltä, Viipurin Enkeleiltä.

Avustuskuormamme Viipuriin, huhtikuussa 2006
Matkan aikana syntyi voimakas tarve auttaa juuri joitain tiettyjä yksilöitä. Ilo oli ylimmillään, kun saimme kaksi ensimmäistä mieleemme painuneista tänne Suomeen hoidettavaksi.
LICCA, MUSHU, VESA, DOBI...
...tässä vasta työmme alkupää. Kaikki kurjuus löi vasten pläsiä ihan alkumetreillä.
Ensimmäiset Suomeen hoitoa saamaan tulleet koirat olivat Licca, 3kk ikäinen keskiaasianpaimenkoiran pentu, jolla oli riisitauti sekä Mushu, noin 5-vuotias rottweilernarttu, jonka polkuanturat olivat auki ja takajaloissa jotain muutakin kummallista. Viipurin koiratarhan tarjoamissa olosuhteissa näitä ei kerta kaikkiaan saatu hoidettua terveiksi, joten päätimme auttaa.
Licca ja Mushu, kuten kaikki kauttamme kulkevat eläimet vietiin ensitilassa heidän saavuttuaan eläinlääkärin tarkistukseen.
Licca sai lääkettä kipuihinsa, antibioottikuurin punoittavan nahkansa vuoksi sekä tarkat ruokintaohjeet. Licca keräili voimia Arposen Ninnin luona Löytöeläinkoti Reporannassa ja on nyt uudessa kodissa.
Mushun ennuste olikin sitten huonompi. Diagnoosi oli: todella paha nivelrikko molemmissa lonkissa, sekä etujalkojen polkuanturoissa syvät haavat. Koira oli hyvin kivulias jaloistaan ja reagoi lääkärin tutkimiseen, niin kuin voit kuvitella kipeän rottweilerin reagoivan. Eläinlääkärin ja kolmen enkelin yhteisellä päätöksellä Mushun lyhyt polku täällä Suomen kamaralla saatettiin päätökseen. Kuka tietää, minkälainen elämä olisi ollut Viipurissa Mushulla edessä?

Mushu. Joskus suurinta rakkautta on päästää pois.
Vesa oli ensimmäinen kissatuontimme ja hän tuli tänne yhtä matkaa Dobi-koiran kanssa. Molemmat saivat omat kotihoitopaikkansa Kotkan suunnalta. Vesa on kaikin puolin terve, komea, ystävällinen harmaa kolli.
Dobi pehmitti sydämemme ja sitä kautta tiensä luoksemme surullisen tarinansa vuoksi. Tämä 3kk ikäinen karvalapsi oli pelastettu turhautuneiden ihmislasten käsistä, kerrostalon porraskäytävästä. Siellä Dobia oli kidutettu pahemman kerran. Jäljet kertovat karua kieltään siitä, miten ihmisten armoilla eläimet ovat. Dobi kuntoutui ja on nyt uudessa kodissa.
Julia tuli käsiimme hieman toiseen tapaan. Hänet oli jo tuotu Suomeen omaan kotiin, mutta kodissa tultiinkin toisiin aatoksiin ja Julia tarvitsi pikaisesti katon päälleen. Onneksi yksi enkeleistämme pystyi rientämään apuun ja Julia otettiin hoiviimme. Julia löysi myös uuden kodin.
Lokakuussa 2006 teimme seuraavan matkan Viipuriin. Kuvia reissuiltamme voit katsella kuvasivulla.